perjantai 6. toukokuuta 2011

Näkemiin, kuulemiin

Viimeinen istuntoviikon päivä oli lyhyt ja tehokas: lounaskin jäin yli puolen tunnin päähän ja päätimme Marjasen Jaanan kanssa lähteä kohti Espoota. Kiitos vain Jasulle kyydistä ja ennen muuta mukavasta seurasta.

Ennen sitä päätimme ns. toisessa käsittelyssä kolmesta lain muutoksesta: yksi käsitteli muutoksenhakua, toinen hautapaikoista perittävää maksua (kaikkien seurakuntien on perittävä maksu) ja kolmas kirkkohallituksen oikeutta tarkastaa seurakuntia, jotka ovat saaneet avustuksia. Lainmuutokset olivat pieniä ja johtuivat jostain jo tehdystä tehdystä laista. Hautaustoimi oli ehkä isompi ja periaatteellisempi.

Toinen käsittely tarkoittaa, että äänestetään vain hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Kukaan ei äänestänyt missään laissa hylkäämisen puolesta.

Parokiaalisuusselvityksestä käytiin lyhyt keskustelu ja päätettiin valiokuntamme mietinnön mukaisesti olla palauttamatta kirkkohallitukseen. Sen sijaan mietinnössämme oli paljon asiaa, joita toivomme kirkkohallituksen ottavan huomioon muiden hankkeiden yhteydessä.

Valitettavasti väsymys on niin suuri ja siirtymistarve huomisiin tehtäviin myös, etten jaksa enempää avat parokiaalisuutta. tarpeen olisi, myönnetään.

Viimeinen toukokuun istuntoviikkoni on siis ohi. Alan tehdä pitkää erotyötä; vielä yksi marraskuu ja välissä ehkä hallintovaliokunnan työskentelyä. Sitten kahdeksan vuoden rupeama on takana. Edelleenkin myönnän, olen tykännyt. Vaan aika aikaa kutakin. Siksi Espoon hiippakunnan papistoon kuuluvat, aktivoitukaa miettimään kenet haluatte kirkolliskokoukseen. Espoon papisto saa yhden lisäpaikankin (3>4). Vaalit ensi helmikuussa.

Tältä erää päätän bloggaamisen. Kiitos mielenkiinnostanne. Tämäkin on ollut mukavaa.

torstai 5. toukokuuta 2011

Onko kirkon hallinto liian raskas?

Kaikki valiokunnat pohtivat kirkon tulevaisuutta yleisvaliokunta I:n kysymysten pohjalta. En varmasti paljasta hallintovaliokunnan suljetusta kokouksesta liikaa, jos sanon, että mietimme hallintoa.

Onko kirkon hallinto liian raskas? Jos on, missä sitä raskautta on? Miten voisimme keventää?

Nämä ovat kysymyksiä Sinulle.

Väsymystä, tulevaisuutta ja eläkkeitä

Olen tämän kirkolliskokousviikon ajan tuntenut jatkuvaa väsymystä. Johtuneeko kovasta keväästä, flunssasta jne. Yöt eivä ole olleet kirkolliskokousviikon öiksi mitenkään poikkeuksellisen lyhyitä, mutta olen nukkunut ne kännykkäherätykseen saakka. Ja tässä iässä se on jo jotakin.

Väsymys on näkynyt iltapäivisin voimakkaana torkuntarpeena. Ja kun asunto on hotellissa, ei opistolla ole mihin päänsä kallistaa. No, tänään kallistin päätäni tuolissani, tilaisuudessa, joka oli varsin poikkeuksellinen: kolme viisasta miestä keskusteli kirkon tulevaisuudesta. Ahti Hirvonen, Ari Hukari ja Ilkka Halava. Lyhyt tunnin tilanne ei antanut mahdollisuutta syväluotaukseen, mutta erityisesti Hukari ja Halava onnistuivat käyttämään aikansa herättelemällä suorilla ja räväköillä puheenvuoroillansa väkeä. Minäkin heräsin. En vieläkään tiedä kenen järjestämä tilaisuus oli, lieneekö yleisvaliokunnan, joka on tulevaisuusvaliokunnan tehtäviä jo nyt hoitanut. Vallankumousta ei tapahtunut, mutta tarpeellinen tilaisuus.

Siitä sitten vielä valiokuntaan parokiaalisuutta käsittelemään, sanoja viilaamaan. Siellä iski jo uupumus ja illan vietinkin huoneessani lätkää katsoen ja päivän sanomalehteä lukien.

En eilen jaksanut lupauksistani huolimatta kirjoittaa uudesta eläkemaksusta. Tässä vain lyhyesti se, mitä siitä ymmärsin: kun työntekijämäärä kirkossa laskee, eläkemaksuja tulee yhä vähemmän. Saman aikaisesti suuret ikäluokat ovat eläkkeellä ja eläkkeitä maksetaan nykyisin kohtuullisen pitkään. Muutaman vuoden päästä eläkkeiden maksuun ei riitä sisään tuleva raha, jonka perusteena on siis palkkasumma ja joka kirkossa on ollut myöhäisen rahastoinnin aloittamisen takia kovin korkea (27%). Tarvitaan jo rahastoitua rahaa, jota tällä hetkellä on naftisti vaille 1000 m€. Ja sitten laskelmat sanovat, että tietyillä oletuksilla rahasto tyhjenee liian aikaisin ja mistäs sitten eläkkeet maksetaan. Voisimme sanoa "minun jälkeeni vedenpaisumus" vai voisimmeko. Oikeaa sukupolvipolitiikkaa on nyt huolehtia siitä, että paljon meidän jälkeemmikin tulevilla on mahdollisuus eläkkeeseen. Taakka tulee heille muutoinkin meidän taakkaamme raskaammaksi.

Siis esitys oli, että määräajan, muistaakseni 11 vuotta kerättäisiin seurakunnilta, ei palkkasummaan sidottua, vaan verotuloon sidottua eläkemaksua. Se kirpaisee kaikkia, meitä espoolaisia suurilla summilla ja niitä keskisuuria, joilla on muutenkin jo voimakkaat sopeutumisratkaisut meneillään, myös lujaa.

Asia on valiokunnassa ja tulee huomenna pois, jotta voimme päättää siitä vielä tällä viikolla.

Mutta nyt nukkumaan.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Pappien palkoista, eläkemaksuista ja ykseydestä

Raskaan maanantain jälkeen aloitimme tiistain aamuhartauden jälkeen valiokuntatyöllä. Hallintovaliokunta käsitteli kirkkohallituksen selvitystä parokiaalisuudesta. Olen pudonnut jotenkin kelkasta. Mutta kaikkea ei jaksa, eikä kaikkeen ehdi.



Täysistunnossa käytin puheenvuoron, ihan vain paikalta. Siitä kuva. Puheenvuoro oli kirkolliskokoustovereille ylimääräistä herkkua, sillä eilen sanoin tyhjentäväni koko puhepajatsoni ja kaikki eilisen jälkeen tulevat puheenvuoroni ovat tovereille ylimääräistä herkkua. Heti tiistaina siis herkkua alettiin jakaa.

Kysyin - mielestäni asiallisesti - Kirkon työmarkkinalaitoksen toimintakertomuksen yhteydessä papiston muita heikommasta palkkakehityksestä vuosina 2002 - 2010. Olen kirkolliskokousedustaja, mutta myös Pappisliiton ja AKI:n puheenjohtaja. Toimin siis kaikki luottamustehtäväroolini yhdistäen. Mutta kyse on, ei vain pappien edusta, vaan kehityksestä, joka ainakin koskettaa koko kirkon etua. Papiston ja toki kaikkien kirkon työntekijäryhmien palkkakehitys vaikuttaa rekrytointiin.

Kysyin, ettei varmaan palkkajärjestelmän tarkoitus ollut tällainen ja sitä, mistä tilanne kirkkoneuvos Voipion mielestä johtuu, paikallisista ratkaisuista vai mistä. Lisäksi kysyin, onko Kirkon työmarkkinalaitoksella mahdollisuuksia asiassa.

Saimme kirkkoneuvos Voipiolta vastauksen, jossa hän totesi, että vaativuuteen perustuvassa järjestelmässä pappien työ on vaativuuteen nähden hinnoiteltu aiemmin nähtävästi jo oikein! Oli pakko laittaa tuo huutomerkki. Hämmästyin vastauksesta. Se ei paljoa luvannut. Toivottvasti se oli vain pikainen vastaus, joka meni pieleen. Jos se ei sitä ollut, on ainakin hyvä tietää, mitä sopimusjohtaja ajattelee sekä pappien palkkauksesta mutta myös paikallisten sovellusten järkevyydestä.

Toinen asia, joka meni valiokuntaan oli kirkollisveroon perustuvan ylimääräisen eläkemaksun säätäminen. Iso ja monille seurakunnille kalliiksi tuleva asia, mutta voisin (ehkä) palata siihen lyhyesti illalla.

Nyt puhutaan kirkon ykseyttä edistävän työryhmän perustamisaloitteesta.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Diakonaatista ja kirkkoherran valinnasta

Illan täysistunnossa käsittelyssä on muiden muassa sekä diakonaatti että kirkkoherran valinta. Diakonaatista käytiin yllättävän lyhyt keskustelu.Itse kiinnitin huomion, siis erityisesti laki- ja perustevaliokunnan huomion kahteen asiaan: ilmoitin, että minun on vaikea kannattaa sellaista diakonaattiesitystä, jossa vihkimys ei ole pätevyysvaatimuksena. Siis diakonaatista tehdään ikään kuin vapaaehtoinen. Toinen huomioni liittyi diakonaatin jumalanpalvelustehtäviin: toivoin, että nuorten leirin sanajumalanpalveluksen toimittaisi pappi ja nuorisonohjaaja yhdessä. Haluan edelleen, että papit olisivat mukana seurakunnan nuorten toiminnassa.

Kirkkoherran valinnasta käydään juuri lähetekeskustelua. Aika moni on ollut sitä mieltä, että kirkkohallituksen esitys, jossa välillinen vaalitapa on ensisijainen ja välitön toissijainen. Itse puhuin välillisen vaalitavan prosessissa sen puolesta, että piispan johdolla tuomiokapituli asettaisi kolme ehdolle, joista valinta tehtäisiin.

Epäilen esityksen menestysmahdollisuuksia. Mutta katsotaan syksyllä.

Ensimmäisen päivän taakka

Aloitimme taas messulla. Nyt Espoon hiippakunnan toimittamana. Piispa Heikan saarna löytynee eri sivuilta. Taas samat sanat kuin ennenkin: oli hyvä aloittaa sanan ja sakramentin yhteydestä.

Arkkipiispan puhe oli hyvä. Arkkipiispa on aika kirjallinen: monesti kaipaa hänen puheistaan myös tekstiversiota, jotta pääsisi riittävään ymmärrykseen. Se, mitä kuulin, oli selkeän sovinnollinen, mutta ei eri tahoille kumarteleva analyysi kirkon tilasta. Ja myös kirkon ja median suhteesta. Lukekaa.

Iltapäivä alkoi täysistunnolla, jonka keskeisenä asiana oli kirkkohallituksen selvitys parokiaalisuudesta (keskustelu jatkuu paraikaa pienen noin 4 tunnin keskeytyksen jälkeen. Olen asiaan perehtynyt huonosti. Asia tulee hallintovaliokuntaan, joten on pakko perehtyä. Asia on monimutkainen.

Iltapäivällä oli opetus- ja kulttuuriministeriön kahvit (pulla ja kakku). Emäntänä oli ylijohtaja Riitta Kaivosoja, joka kantoi huolta mm. nuorten yksinäisyydestä. Hyvä tervehdys, niin oli arkkipiispan vastauskin.

Valiokunnan homma - myönnän avoimesti - turhautti. Yleisvaliokunta, joka tämän kirkolliskokouksen aikana leikkii tulevaisuusvaliokuntaa, kysyi varsin yleisillä kysymyksillä muiden valiokuntien kantoja tulevaisuusselonteosta. Yleiset kysymykset johtivat yleiseen keskusteluun.

Huokaisin päivällisillä, että taidan olla työni tehnyt, kun kaikki valiokuntatyö ei oikein iske.

Nyt jatkamme iltatäysistunnolla, jonka kestoa en tiedä. Illan lukemis- ja valmistelutyö kostautuu nyt väsymyksenä.

Ensimmäisen päivän taakkaa.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Turkuun!

Tuollainen ohjelma edessä (jos kykenette lukemaan; löytyy siis myös kirkolliskokouksen sivuilta). Maanantai tavan mukaan pitkä, tiivis ja juhlallinen. Aloitamme Espoon hiippakunnan edustajien toimittamalla messulla maarian kirkossa. Siis tietenkin niin, että piispa Mikko Heikka toimittaa avustajineen messun. Minulla on ripin toimittaminen ja ehtoollisella avustaminen. Messulla aloittaminen on paitsi juhlallista myös olennaiseen sitovaa. Hyvä alku aina.

Tällä kertaa päätämme myös messuun perjantaiaamuna, vaikka sitten vielä työskentelemmekin tovin. Muina päivinä on aamuhartaus istuntosalissa. Tervehdin muutosta ilolla. Joka aamuinen messu ei oikein istu perinteeseemme.

Tällä viikolla on paljon isoja, henkilöstöä koskevia asioita: kirkkoherran vaali, diakonaatti ja eläkekysymykset. Lähetekeskusteluja käydään jo huomenna, joten se merkitsee iltatöitä hotellissa.

Kirkkoherran valintaa koskeva esitys on pääosin hyvä. Mietin sitä, tulisiko säilyttää myös ns. välillisessä (=kirkkovaltuuston/seurakuntaneuvoston suorittamassa valinnassa) tuomiokapitulin ehdollepano, eikä siis vain pelkkää lausuntoa. Pappi, siis myös kirkkoherra toimii piispan alaisuudessa ja ehdollepano olisi osa tätä piispallista johtoa. Toinen asia on yhdenmaukaisuuden tarve eri hiippakuntien toiminnassa on kyse sitten ehdollepanosta tai vai lausunnosta. Illan pohdinnoiksi.

Diakonaatista myöhemmin, monimutkainen asia.

Tästä se alkaa. Bloggaaminenkin.

Siis tervetuloa mukaan.