Arviointia kirkolliskokouskaudesta

Tällaisessakin eilen olimme:

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/6601-qparisuhdekeskustelu-vienyt-kirkolliskokouksen-voimiaq

Pitkät seurat

Keskiviikolle oli varattu täysituntojen teemoiksi Tulevaisuusselonteosta tehty Yleisvaliokunta II mietinnön käsittely ja siitä päättäminen sekä kirkkoherran vaalitapaa koskeva lain 2. käsittely, jossa siis äänestetään lain hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Lisäksi oli tavan mukaan kirkkohallituksen valistusiltapäivä eli entisen tapainen, hieman monotooninen kyselytunti.

Olin eilisen kirkkoherran valinnan 1. käsittelyn keskustelussa puoli leikillisesti luvannut edustaja Erkki Kujalalle, joka toivoi yksimielistä lain hyväksymistä, että olen äänestyksen aikana mahdollisesti janoinen tai sitten nesteen juomisen takia hädässä. En oikein innostunut eilisen puheenvuoroni jälkeen toisaalta kannattamaan lakia, enkä toisaalta halunnut toivottua yksimielisyyttä rikkoakaan ja tyhjää en äänestä. Siksi äänestyksen tullen menin täyttämään lasini (=ihan tavallinen kertakäyttömuki) ja join vettä takaosassa äänestyksen ajan. Minut merkittiin poissaolleeksi. Vaan yksimielistä päätöstä ei kuitenkaan saatu: aina niin analyyttinen ja terävä työtoverini Kai Peltonen äänestikin yksin lain hylkäämisen puolesta. Näin Espoon hiippakunnan pappisedustajat järjestivät pienen näytelmän. Nauroimme Kaitsun kanssa. No kirkkoherrat voidaan sitten, jos niin halutaan, valita myös välillisesti. Jään odottamaan käytetäänkö mahdollisuutta koskaan.

Tulevaisuusselontekokeskustelu oli sitten kuin pitkät seurat. Moni todisti väkevästi. Ei aina ihan huonostikaan. Mm. Peltosen Kaitsu käytti jälleen hyvän puheenvuoron. Ongelmana aika monessa käytäväpuheessa, mutta myös puheessa, todettiin se perikirkollinen: puhetta piisaa, tekstiä tulee, mutta missä ovat ne konkreettiset kärjet joilla tulevaisuutta kohden mennään. Vaikka olin hieman huonosti aineistoon perehtynyt, uskallan sanoa, että Yleisvaliokunta II oli tehnyt ihan hyvää työtä ja sillä oli yritystä houkutella konkretiaa. Mutta ehkä sen olisi pitänyt itse aineistonsa pohjalta nostaa 1- 3 asiaa, mieluusti keskeisiä sellaisia, joita lähdetään tulevaisuusmielessä työstämään.

Nyt tuo konkretia jäi hieman yleiselle tasolle, toivomuksena, että kirkkohallitus ja hiippakunnat ottaisivat kopin. Toisaalta jo nyt katsottiin ensi kauden uuteen valiokuntaan, Tulevaisuusvaliokuntaan, joka kootaan nimenomaan tulevaisuustyö silmissä. Sen tulísi ottaa asia konkretiankin tasolla haltuunsa.

Käytin "seuroissa" yhden repliikkipuheenvuoron, jossa korjasin edustaja Perrétin väitettä, että suuret seurakunnat olisivat jättäessään osoittamasta lähetyksen määrärahoja joillekin järjestöille samalla vähentäneet panostustaan lähetykseen. Henkka sanoi olkapääni yli, ettei niin sanonut. Sovimme, että katsotaan, miten pöytäkirjaan asia on kirjattu. Siis hyvät seurat, minäkin puhuin.

Huomenna ilmestyvä Kotimaa tiesi kertoa, että olen tällä kaudella käyttänyt toiseksi eniten puheenvuoroja. Etelä oli kärjessä (en tiedä kyseenalaisessako sellaisessa:)), sillä Simolan Pertti, joka on talousvaliokunnan pj., johti selkeästi ja espoolainen Porvoon hiippakunnan edustajatoveri Stig Kankkonen on aivan kintereilläni. Kärjen puhujista, kaksi  on tämän kirkolliskokouksen parhaimpia puhujia. Siis Pertti ja Stig.

Kirkkoherran valinnasta

Tänään saatiin aivan niin kuin loppusuoralle, rinnan mitan päähän maalinauhasta prosessi, joka on ollut jotenkin eriskummallinen. Kirkkoherran valintatapaa koskeva keskustelu on näet tälle kirkolliskokoukselle tullut edellisessä kirkolliskokouksessa tehdyn aloitteen jatkumono. Tuo edustaja-aloite, jonka itsekin monien muiden joukossa allekirjoitin, itsessään hylättiin. Mutta samalla pyydettiin, että kirkkohallitus valmistelisi mallin, jossa olisi mahdollista soveltaa sekä välillistä että välitöntä vaalitapaa. Ei tietenkää yhdessä ja samassa vaalissa:).

Kirkkohallitus toi sitten esityksen, jossa välillinen, siis seurakunnan luottamuselimen suorittama valinta on ensi sijainen ja kansanvaalia (välitön vaali) voidaan erikseen ennen koko prosessin alkua pyytää tuomiokapitulilta. Lakivaliokunta, joka valmisteli mietinnön asiasta oli poliittisesti korrekti ja käänti kuullun ja luullun perusteel´la järjestyksen päinvastaiseksi: ensisijainen on kansanvaali, mutta seurakunnan päättävä elin voi pyytää, että se voisikin tehdä valinnan itse.

Laiskana miehenä laitan koko pitkän puheenvuoroni asiassa. Siitä saa kohtuullisen helposti käsityksen, mitä ajattelen asiasta:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit,

En voi välttyä ajattelemasta, että takkia lähdettiin tekemään ja tuluskukkaro tuli. Kun tarkastelen kirkkoherran valintatapaa koskevan keskustelun sitä vaihetta, jossa itse olen ollut aktiivisesti mukana, joudun toteamaan, ettei vuodelta 2006 olevan aloitteemme keskeisistä aikeista ja niiden takana olevista perusteista ole juurikaan jäljellä esityksessä, joka nyt on käsittelyssä.

Tuon viime kirkolliskokouskauden edustaja-aloitteen, jonka allekirjoittajia tässäkin salissa vielä on, keskeinen aie oli vahvistaa tai ainakin antaa mahdollisuus seurakuntien johtamisen vahvistamiselle. Ja siihen meidän mielestämme tarvittiin rekrytoinnin perinpohjaista muutosta. Se oli se takki, joka tilattiin.

Entä sitten tuluskukkaro. Monien vaiheiden jälkeen ollaan tilanteessa, jossa uudistus kutistuukin siihen, että halutessaan seurakunnan toimielin voi esittää välittömän vaalin muuttamista välilliseksi. Siis toimielin esittää, ettei annetakaan nyt sille kansalle, jonka ikiaikaisiin oikeuksiin kirkkoherran valinta on kuulunut, oikeutta äänestää kirkkoherraa. Kirkkohallituksen esityshän oli, että pääsääntöisesti toimielimen suorittama vaali voidaan toimittaa pyynnöstä kansanvaalina. Siis pieni porukka pyytää avuksi kansaa. Nyt lakivaliokunta esittää, että pieni porukka pyytää avuksi tuomiokapitulia, jotta se voisi itse kansan sijasta toimittaa vaalin.

Lakivaliokunnan ehdotuksen keskeiset ongelmat ovat mielestäni siinä, että ensiksi se sinänsä laillisesti hoidetun prosessin seurauksena jättää varsin kummallisen, jopa pahan maun suuhun. Se, että toimielin suorittaa vaalin on hyvä, mutta että se joutuu vallan laillisesti kaappaamaan kansalta tuntuu epämiellyttävältä. En voi välttyä monien meidän nuoruuden trauman tunnelmilta: 1970-luvulla presidenttikin valittiin sinänsä laillisesti poikkeuslailla, mutta jälkimaku oli karvas, osin vieläkin vaikuttava.

Toinen lakivaliokunnan esityksen ongelma on siinä, että se todennäköisesti äsken mainituista syistä johtuen nostaa välillisen vaalin käytön riman niin korkealle, etten usko kovinkaan monen seurakunnan menetelmää käyttävän.

Minusta meidän, kirkon lakia säätävän kirkolliskokouksen on valittava välillinen vaali ensi sijaiseksi. Seurakunnat sitten voivat itse päättää kutsutaanko rekrytointiin kansa suoraan mukaan. Siis niin kuin kirkkohallitus alun perin esitti.

Mutta perusvaikeutemme ovat aivan muualla tässäkin asiassa: emme suostu riittävän rohkeasti kurkistamaan tulevaisuuteen. Siellä on varmuudella nykyistä suurempia, paljonkin suurempia seurakuntia. Siellä tulevaisuudessa näkyy valtavan suuria toiminnallisia haasteita, jotka jo nyt ovat keskeinen osa suurten kaupunkien seurakuntien todellisuutta. Siellä tulevaisuudessa näkyy entistä suurempi tarve jämerälle, näkemykselliselle ja maltilliselle johtajuudelle. Ja kyllä siellä tulevaisuudessa minunkin silmälasien läpi näkyy hyviä seurakuntien johtajia vaalitavasta riippumatta. Mutta kyllä mahdollisuus toisenlaiseenkin johtamistodellisuuteen sieltä tulevaisuudesta kurkistaa. Järjestelmät eivät takaa mitään, mutta oikein rakennettuina ja käytettynä ne mahdollistavat parhaan lopputuloksen.

Hyvät edustajatoverit. Haluan vielä kiinnittää huomiota muutamaan yksityiskohtaa lakivaliokunnan esityksessä. Pyrkimys välittömän vaalin prosessin nopeuttamiseen on oikea ja kannatettava. Mutta kysyä sopii sekä virkaa hakeneiden oikeusturvan että seurakuntien todellisuuden kannalta, onko nopeuttaminen jättämällä vaaliehdotuksen muutoksenhaku pois ja siirtämällä se koko vaalin jälkeisen muutoksenhaun yhteyteen, loppuun saakka pohdittu. Pahimmillaan seurakunnan riemua uudesta kirkkoherrasta tulee varjostamaan sellainen valitusprosessi, jossa valittajana on hakija, joka ei ole ollut enää varsinaisessa vaalissa mukana. Siis ilman vaalisijaa jäänyt. Vaaliehdotuksiin liittyvät valitusprosessit ovat ikäviä, mutta ne muuttuvat vain ikävimmiksi, jos niitä säilötään prosessin loppuun. Lisäksi hakijoiden oikeusturvaa käytännössä kavennetaan, kun todellisuudessa henkistä valituskynnystä nostetaan merkittävästi.

Lakivaliokunnan kanta ylimääräisiin vaalisijoihin on hyvä ja perusteltu. Sen perään liitettyä ajatusta varsinaisten vaalisijojen mahdollisesta lisäämistä ei sen sijaan perustella millään tavoin. Toki sitä ei siis myöskään esitetä.

Takkia siis haettiin. Takin teossa räätäleitä on tässä salissa, ei siis vain lakivaliokunnassa. Heitä en halua osoittaa sormella, kun he esittävät poliittisesti korrektina mahdollisuutena hyväksyttäväksi tuluskukkaroa takin sijaan. Olen hämmentynyt, enkä vielä tiedä, miten lopullisessa äänestyksessä minun pitäisi äänestää.

Yksityiskohtaisessa käsittelyssä laki hyväksyttiin. Toisessa käsittelyssä se pitää joko hyväksyä tai hylätä.

Kai se sitten on edistysaskel?

Espoon uuden piispan (electus) tilannetaju

Tapio Luomaa onniteltiin käytävillä, mutta myös täysistunnossa arkkipiispan toimesta. Tapion hyvää ja humoristista tlannetajua osoitti lyhyt ja nokkela kiitospuheenvuoro: Tapio kertoi, että Espoon hiippakunta on ollut hänen takanaan ja jos oletettu siirto eturiviin (piispat istuvat eturivissä) toteutuu, Espoon hiippakunta on edelleen hänen takanaan.

Kun tarkkaan katsotte kuvaa, ymmärrätte Tapion puheen huumorin.

Kuva: Heikki Jääskeläinen

Varoen

Aloitimme jälleen juhlallisesti, mutta tällä kertaa Tuomiokirkon holvien alla. Kuopion hiippakunnan edustajat palvelivat meitä. Wille-piispa saarnasi suorasti ja jykevästi, joskus tuntui vähän siltä, että viimeistä kertaa tältä paikalta. Mutta saarnan sisältö oli puhetta jokaiselle kirkolliskokousedustajalle. Hyvää kuultavaa kaikille. Lukekaa.

Ensimmäinen asioita käsittelevä täysistunto kävi osan talousarviolähetekeskustelua. Ihailen edelleen kirkkoneuvos Rantasen informatiivisia, selkeitä ja myös riittävän analyyttisiä esittelypuheenvuoroja dioineen. Itse keskustelussa ei kuumia aiheita ainakaan vielä esille tullut.

Sitten maanantaipäivän perinteinen kohokohta: valtioneuvoston tarjoamata kahvit, pullalla ja kakulla. Kakku oli hyvää, ministeri on siis hyvä leipomaan:). Kertoivat kuitenkin, että opiston tuotantoa kakku edellen oli. Kiitos!

Ministerin tervehdystä taidettiin odottaa tavallista enemmän, ehkäpä hieman jännittyneenäkin. Iloitsin ministerin selkeästä uskonnonvapauspuheesta. Sen sijaan myönnän  pettyneeni (aika rankastikin) ministerin puheeseen niiltä osin, joissa liikutaan kirkon ja valtion suhteen herkällä alueella. Koko vierailu on sitä, siis herkkää aluetta. Ministerin ei tule tulla neuvomaan, ei kovin paljoa osallistumaan kirkolliskokouksen käsittelemiin asioihin, ylipäänsä kirkon "sisäisiin" asioihin. Hän tulee toimia varoen tiedostaen oman asemansa valtioneuvoston edustajana, ei pelkästään kirkon jäsenenä ja kristittynä.

Minusta ministeri Räsänen joiltain osin unohti tuon herkän varovaisuuden. Minusta kyse on hyvin periaatteellinen, siis minun pitää paheksua valtioneuvoston edustajan varomattomuutta silloinkin, kun itse asioissa olisin hänen kanssa samaa mieltä.

Viimeinen

Valmistaudun viimeiseen viikkoon kirkolliskokouksessa. Minulle se on sekä viimeinen viikko tällä kirkolliskokouskaudella että myös viimeinen viikko koko kirkolliskokousurallani. Kun noin kahdeksan vuotta sitten asetuin ehdokkaaksi, ajattelin, että jos valitsijat kaksi nelivuotiskautta antaisivat äänillään, olisin iloinen ja tyytyväinen ja myös työni tehnyt. Nyt on työ loppusuoralla.

Ei niin, etten edelleen pitäisi kirkolliskokoustyöskentelyä tärkeänä ja mielekkäänä. Ei niin, etten itse pitäisi työstä. Päinvastoin: kirkon korkein päätöselin, lainsäätäjä jne. Hyvä työskentelyilmapiiri vaikeistakin asioista huolimatta, jakaantumisestakin huolimatta. Tärkeitä asioita. Ja henkilökohtaisesti olen motivoitunut työskentelyyn, oikeastaan olen koko ajan suuresti pitänyt siitä. Ja edelleen pidän.

Ajattelen niin, että papiston edustus, joka perustuu ymmärrykseen kirkon luonteesta, yleisen ja erityisen pappeuden yhteistyöstä, edellyttää leveitä hartioita. Se merkitsee minun kohdallani sitä, että väistymällä hartiat levenee. Minun tilalleni tulee uusi edustaja, vastuuta kannetaan laajasti, osaaminen ja sitoutuminen kirkon päätöksentekoon lisääntyy. Homma ei ole yhden miehen tai naisen homma.

Tämä on vain minun mielipiteeni ja ratkaisuni. En halua sitoa toisia pappisedustajia. Jokaisella on omat näkökulmansa. Ja joskus on myös hyvä, että on kahdeksaa vuotta pidempiäkin uria Turussa. Minun kohdallani on toisin. Ajattelen, että olen ollut mukana monessa tärkeässä, ehkä johonkin pikkuisen itsekin vaikuttaen. Toisten vuoro.

Kaikista vuosista kiitollisena ja kieltämättä haikeanakin kirjoittelen voimieni ja aikaresurrsieni mukaan tälläkin viikolla blogeja, minun tuntojani ja näkemyksiäni kirkolliskokouksen asioista.

Näkemiin, kuulemiin

Viimeinen istuntoviikon päivä oli lyhyt ja tehokas: lounaskin jäin yli puolen tunnin päähän ja päätimme Marjasen Jaanan kanssa lähteä kohti Espoota. Kiitos vain Jasulle kyydistä ja ennen muuta mukavasta seurasta.

Ennen sitä päätimme ns. toisessa käsittelyssä kolmesta lain muutoksesta: yksi käsitteli muutoksenhakua, toinen hautapaikoista perittävää maksua (kaikkien seurakuntien on perittävä maksu) ja kolmas kirkkohallituksen oikeutta tarkastaa seurakuntia, jotka ovat saaneet avustuksia. Lainmuutokset olivat pieniä ja johtuivat jostain jo tehdystä tehdystä laista. Hautaustoimi oli ehkä isompi ja periaatteellisempi.

Toinen käsittely tarkoittaa, että äänestetään vain hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Kukaan ei äänestänyt missään laissa hylkäämisen puolesta.

Parokiaalisuusselvityksestä käytiin lyhyt keskustelu ja päätettiin valiokuntamme mietinnön mukaisesti olla palauttamatta kirkkohallitukseen. Sen sijaan mietinnössämme oli paljon asiaa, joita toivomme kirkkohallituksen ottavan huomioon muiden hankkeiden yhteydessä.

Valitettavasti väsymys on niin suuri ja siirtymistarve huomisiin tehtäviin myös, etten jaksa enempää avat parokiaalisuutta. tarpeen olisi, myönnetään.

Viimeinen toukokuun istuntoviikkoni on siis ohi. Alan tehdä pitkää erotyötä; vielä yksi marraskuu ja välissä ehkä hallintovaliokunnan työskentelyä. Sitten kahdeksan vuoden rupeama on takana. Edelleenkin myönnän, olen tykännyt. Vaan aika aikaa kutakin. Siksi Espoon hiippakunnan papistoon kuuluvat, aktivoitukaa miettimään kenet haluatte kirkolliskokoukseen. Espoon papisto saa yhden lisäpaikankin (3>4). Vaalit ensi helmikuussa.

Tältä erää päätän bloggaamisen. Kiitos mielenkiinnostanne. Tämäkin on ollut mukavaa.