Tällaisessakin eilen olimme:
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/6601-qparisuhdekeskustelu-vienyt-kirkolliskokouksen-voimiaq
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Pitkät seurat
Keskiviikolle oli varattu täysituntojen teemoiksi Tulevaisuusselonteosta tehty Yleisvaliokunta II mietinnön käsittely ja siitä päättäminen sekä kirkkoherran vaalitapaa koskeva lain 2. käsittely, jossa siis äänestetään lain hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Lisäksi oli tavan mukaan kirkkohallituksen valistusiltapäivä eli entisen tapainen, hieman monotooninen kyselytunti.
Olin eilisen kirkkoherran valinnan 1. käsittelyn keskustelussa puoli leikillisesti luvannut edustaja Erkki Kujalalle, joka toivoi yksimielistä lain hyväksymistä, että olen äänestyksen aikana mahdollisesti janoinen tai sitten nesteen juomisen takia hädässä. En oikein innostunut eilisen puheenvuoroni jälkeen toisaalta kannattamaan lakia, enkä toisaalta halunnut toivottua yksimielisyyttä rikkoakaan ja tyhjää en äänestä. Siksi äänestyksen tullen menin täyttämään lasini (=ihan tavallinen kertakäyttömuki) ja join vettä takaosassa äänestyksen ajan. Minut merkittiin poissaolleeksi. Vaan yksimielistä päätöstä ei kuitenkaan saatu: aina niin analyyttinen ja terävä työtoverini Kai Peltonen äänestikin yksin lain hylkäämisen puolesta. Näin Espoon hiippakunnan pappisedustajat järjestivät pienen näytelmän. Nauroimme Kaitsun kanssa. No kirkkoherrat voidaan sitten, jos niin halutaan, valita myös välillisesti. Jään odottamaan käytetäänkö mahdollisuutta koskaan.
Tulevaisuusselontekokeskustelu oli sitten kuin pitkät seurat. Moni todisti väkevästi. Ei aina ihan huonostikaan. Mm. Peltosen Kaitsu käytti jälleen hyvän puheenvuoron. Ongelmana aika monessa käytäväpuheessa, mutta myös puheessa, todettiin se perikirkollinen: puhetta piisaa, tekstiä tulee, mutta missä ovat ne konkreettiset kärjet joilla tulevaisuutta kohden mennään. Vaikka olin hieman huonosti aineistoon perehtynyt, uskallan sanoa, että Yleisvaliokunta II oli tehnyt ihan hyvää työtä ja sillä oli yritystä houkutella konkretiaa. Mutta ehkä sen olisi pitänyt itse aineistonsa pohjalta nostaa 1- 3 asiaa, mieluusti keskeisiä sellaisia, joita lähdetään tulevaisuusmielessä työstämään.
Nyt tuo konkretia jäi hieman yleiselle tasolle, toivomuksena, että kirkkohallitus ja hiippakunnat ottaisivat kopin. Toisaalta jo nyt katsottiin ensi kauden uuteen valiokuntaan, Tulevaisuusvaliokuntaan, joka kootaan nimenomaan tulevaisuustyö silmissä. Sen tulísi ottaa asia konkretiankin tasolla haltuunsa.
Käytin "seuroissa" yhden repliikkipuheenvuoron, jossa korjasin edustaja Perrétin väitettä, että suuret seurakunnat olisivat jättäessään osoittamasta lähetyksen määrärahoja joillekin järjestöille samalla vähentäneet panostustaan lähetykseen. Henkka sanoi olkapääni yli, ettei niin sanonut. Sovimme, että katsotaan, miten pöytäkirjaan asia on kirjattu. Siis hyvät seurat, minäkin puhuin.
Huomenna ilmestyvä Kotimaa tiesi kertoa, että olen tällä kaudella käyttänyt toiseksi eniten puheenvuoroja. Etelä oli kärjessä (en tiedä kyseenalaisessako sellaisessa:)), sillä Simolan Pertti, joka on talousvaliokunnan pj., johti selkeästi ja espoolainen Porvoon hiippakunnan edustajatoveri Stig Kankkonen on aivan kintereilläni. Kärjen puhujista, kaksi on tämän kirkolliskokouksen parhaimpia puhujia. Siis Pertti ja Stig.
Olin eilisen kirkkoherran valinnan 1. käsittelyn keskustelussa puoli leikillisesti luvannut edustaja Erkki Kujalalle, joka toivoi yksimielistä lain hyväksymistä, että olen äänestyksen aikana mahdollisesti janoinen tai sitten nesteen juomisen takia hädässä. En oikein innostunut eilisen puheenvuoroni jälkeen toisaalta kannattamaan lakia, enkä toisaalta halunnut toivottua yksimielisyyttä rikkoakaan ja tyhjää en äänestä. Siksi äänestyksen tullen menin täyttämään lasini (=ihan tavallinen kertakäyttömuki) ja join vettä takaosassa äänestyksen ajan. Minut merkittiin poissaolleeksi. Vaan yksimielistä päätöstä ei kuitenkaan saatu: aina niin analyyttinen ja terävä työtoverini Kai Peltonen äänestikin yksin lain hylkäämisen puolesta. Näin Espoon hiippakunnan pappisedustajat järjestivät pienen näytelmän. Nauroimme Kaitsun kanssa. No kirkkoherrat voidaan sitten, jos niin halutaan, valita myös välillisesti. Jään odottamaan käytetäänkö mahdollisuutta koskaan.
Tulevaisuusselontekokeskustelu oli sitten kuin pitkät seurat. Moni todisti väkevästi. Ei aina ihan huonostikaan. Mm. Peltosen Kaitsu käytti jälleen hyvän puheenvuoron. Ongelmana aika monessa käytäväpuheessa, mutta myös puheessa, todettiin se perikirkollinen: puhetta piisaa, tekstiä tulee, mutta missä ovat ne konkreettiset kärjet joilla tulevaisuutta kohden mennään. Vaikka olin hieman huonosti aineistoon perehtynyt, uskallan sanoa, että Yleisvaliokunta II oli tehnyt ihan hyvää työtä ja sillä oli yritystä houkutella konkretiaa. Mutta ehkä sen olisi pitänyt itse aineistonsa pohjalta nostaa 1- 3 asiaa, mieluusti keskeisiä sellaisia, joita lähdetään tulevaisuusmielessä työstämään.
Nyt tuo konkretia jäi hieman yleiselle tasolle, toivomuksena, että kirkkohallitus ja hiippakunnat ottaisivat kopin. Toisaalta jo nyt katsottiin ensi kauden uuteen valiokuntaan, Tulevaisuusvaliokuntaan, joka kootaan nimenomaan tulevaisuustyö silmissä. Sen tulísi ottaa asia konkretiankin tasolla haltuunsa.
Käytin "seuroissa" yhden repliikkipuheenvuoron, jossa korjasin edustaja Perrétin väitettä, että suuret seurakunnat olisivat jättäessään osoittamasta lähetyksen määrärahoja joillekin järjestöille samalla vähentäneet panostustaan lähetykseen. Henkka sanoi olkapääni yli, ettei niin sanonut. Sovimme, että katsotaan, miten pöytäkirjaan asia on kirjattu. Siis hyvät seurat, minäkin puhuin.
Huomenna ilmestyvä Kotimaa tiesi kertoa, että olen tällä kaudella käyttänyt toiseksi eniten puheenvuoroja. Etelä oli kärjessä (en tiedä kyseenalaisessako sellaisessa:)), sillä Simolan Pertti, joka on talousvaliokunnan pj., johti selkeästi ja espoolainen Porvoon hiippakunnan edustajatoveri Stig Kankkonen on aivan kintereilläni. Kärjen puhujista, kaksi on tämän kirkolliskokouksen parhaimpia puhujia. Siis Pertti ja Stig.
tiistai 8. marraskuuta 2011
Kirkkoherran valinnasta
Tänään saatiin aivan niin kuin loppusuoralle, rinnan mitan päähän maalinauhasta prosessi, joka on ollut jotenkin eriskummallinen. Kirkkoherran valintatapaa koskeva keskustelu on näet tälle kirkolliskokoukselle tullut edellisessä kirkolliskokouksessa tehdyn aloitteen jatkumono. Tuo edustaja-aloite, jonka itsekin monien muiden joukossa allekirjoitin, itsessään hylättiin. Mutta samalla pyydettiin, että kirkkohallitus valmistelisi mallin, jossa olisi mahdollista soveltaa sekä välillistä että välitöntä vaalitapaa. Ei tietenkää yhdessä ja samassa vaalissa:).
Kirkkohallitus toi sitten esityksen, jossa välillinen, siis seurakunnan luottamuselimen suorittama valinta on ensi sijainen ja kansanvaalia (välitön vaali) voidaan erikseen ennen koko prosessin alkua pyytää tuomiokapitulilta. Lakivaliokunta, joka valmisteli mietinnön asiasta oli poliittisesti korrekti ja käänti kuullun ja luullun perusteel´la järjestyksen päinvastaiseksi: ensisijainen on kansanvaali, mutta seurakunnan päättävä elin voi pyytää, että se voisikin tehdä valinnan itse.
Laiskana miehenä laitan koko pitkän puheenvuoroni asiassa. Siitä saa kohtuullisen helposti käsityksen, mitä ajattelen asiasta:
Kai se sitten on edistysaskel?
Kirkkohallitus toi sitten esityksen, jossa välillinen, siis seurakunnan luottamuselimen suorittama valinta on ensi sijainen ja kansanvaalia (välitön vaali) voidaan erikseen ennen koko prosessin alkua pyytää tuomiokapitulilta. Lakivaliokunta, joka valmisteli mietinnön asiasta oli poliittisesti korrekti ja käänti kuullun ja luullun perusteel´la järjestyksen päinvastaiseksi: ensisijainen on kansanvaali, mutta seurakunnan päättävä elin voi pyytää, että se voisikin tehdä valinnan itse.
Laiskana miehenä laitan koko pitkän puheenvuoroni asiassa. Siitä saa kohtuullisen helposti käsityksen, mitä ajattelen asiasta:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit,
En voi välttyä ajattelemasta, että takkia lähdettiin tekemään ja tuluskukkaro tuli. Kun tarkastelen kirkkoherran valintatapaa koskevan keskustelun sitä vaihetta, jossa itse olen ollut aktiivisesti mukana, joudun toteamaan, ettei vuodelta 2006 olevan aloitteemme keskeisistä aikeista ja niiden takana olevista perusteista ole juurikaan jäljellä esityksessä, joka nyt on käsittelyssä.
Tuon viime kirkolliskokouskauden edustaja-aloitteen, jonka allekirjoittajia tässäkin salissa vielä on, keskeinen aie oli vahvistaa tai ainakin antaa mahdollisuus seurakuntien johtamisen vahvistamiselle. Ja siihen meidän mielestämme tarvittiin rekrytoinnin perinpohjaista muutosta. Se oli se takki, joka tilattiin.
Entä sitten tuluskukkaro. Monien vaiheiden jälkeen ollaan tilanteessa, jossa uudistus kutistuukin siihen, että halutessaan seurakunnan toimielin voi esittää välittömän vaalin muuttamista välilliseksi. Siis toimielin esittää, ettei annetakaan nyt sille kansalle, jonka ikiaikaisiin oikeuksiin kirkkoherran valinta on kuulunut, oikeutta äänestää kirkkoherraa. Kirkkohallituksen esityshän oli, että pääsääntöisesti toimielimen suorittama vaali voidaan toimittaa pyynnöstä kansanvaalina. Siis pieni porukka pyytää avuksi kansaa. Nyt lakivaliokunta esittää, että pieni porukka pyytää avuksi tuomiokapitulia, jotta se voisi itse kansan sijasta toimittaa vaalin.
Lakivaliokunnan ehdotuksen keskeiset ongelmat ovat mielestäni siinä, että ensiksi se sinänsä laillisesti hoidetun prosessin seurauksena jättää varsin kummallisen, jopa pahan maun suuhun. Se, että toimielin suorittaa vaalin on hyvä, mutta että se joutuu vallan laillisesti kaappaamaan kansalta tuntuu epämiellyttävältä. En voi välttyä monien meidän nuoruuden trauman tunnelmilta: 1970-luvulla presidenttikin valittiin sinänsä laillisesti poikkeuslailla, mutta jälkimaku oli karvas, osin vieläkin vaikuttava.
Toinen lakivaliokunnan esityksen ongelma on siinä, että se todennäköisesti äsken mainituista syistä johtuen nostaa välillisen vaalin käytön riman niin korkealle, etten usko kovinkaan monen seurakunnan menetelmää käyttävän.
Minusta meidän, kirkon lakia säätävän kirkolliskokouksen on valittava välillinen vaali ensi sijaiseksi. Seurakunnat sitten voivat itse päättää kutsutaanko rekrytointiin kansa suoraan mukaan. Siis niin kuin kirkkohallitus alun perin esitti.
Mutta perusvaikeutemme ovat aivan muualla tässäkin asiassa: emme suostu riittävän rohkeasti kurkistamaan tulevaisuuteen. Siellä on varmuudella nykyistä suurempia, paljonkin suurempia seurakuntia. Siellä tulevaisuudessa näkyy valtavan suuria toiminnallisia haasteita, jotka jo nyt ovat keskeinen osa suurten kaupunkien seurakuntien todellisuutta. Siellä tulevaisuudessa näkyy entistä suurempi tarve jämerälle, näkemykselliselle ja maltilliselle johtajuudelle. Ja kyllä siellä tulevaisuudessa minunkin silmälasien läpi näkyy hyviä seurakuntien johtajia vaalitavasta riippumatta. Mutta kyllä mahdollisuus toisenlaiseenkin johtamistodellisuuteen sieltä tulevaisuudesta kurkistaa. Järjestelmät eivät takaa mitään, mutta oikein rakennettuina ja käytettynä ne mahdollistavat parhaan lopputuloksen.
Hyvät edustajatoverit. Haluan vielä kiinnittää huomiota muutamaan yksityiskohtaa lakivaliokunnan esityksessä. Pyrkimys välittömän vaalin prosessin nopeuttamiseen on oikea ja kannatettava. Mutta kysyä sopii sekä virkaa hakeneiden oikeusturvan että seurakuntien todellisuuden kannalta, onko nopeuttaminen jättämällä vaaliehdotuksen muutoksenhaku pois ja siirtämällä se koko vaalin jälkeisen muutoksenhaun yhteyteen, loppuun saakka pohdittu. Pahimmillaan seurakunnan riemua uudesta kirkkoherrasta tulee varjostamaan sellainen valitusprosessi, jossa valittajana on hakija, joka ei ole ollut enää varsinaisessa vaalissa mukana. Siis ilman vaalisijaa jäänyt. Vaaliehdotuksiin liittyvät valitusprosessit ovat ikäviä, mutta ne muuttuvat vain ikävimmiksi, jos niitä säilötään prosessin loppuun. Lisäksi hakijoiden oikeusturvaa käytännössä kavennetaan, kun todellisuudessa henkistä valituskynnystä nostetaan merkittävästi.
Lakivaliokunnan kanta ylimääräisiin vaalisijoihin on hyvä ja perusteltu. Sen perään liitettyä ajatusta varsinaisten vaalisijojen mahdollisesta lisäämistä ei sen sijaan perustella millään tavoin. Toki sitä ei siis myöskään esitetä.
Takkia siis haettiin. Takin teossa räätäleitä on tässä salissa, ei siis vain lakivaliokunnassa. Heitä en halua osoittaa sormella, kun he esittävät poliittisesti korrektina mahdollisuutena hyväksyttäväksi tuluskukkaroa takin sijaan. Olen hämmentynyt, enkä vielä tiedä, miten lopullisessa äänestyksessä minun pitäisi äänestää.
Yksityiskohtaisessa käsittelyssä laki hyväksyttiin. Toisessa käsittelyssä se pitää joko hyväksyä tai hylätä.Kai se sitten on edistysaskel?
maanantai 7. marraskuuta 2011
Espoon uuden piispan (electus) tilannetaju
Tapio Luomaa onniteltiin käytävillä, mutta myös täysistunnossa arkkipiispan toimesta. Tapion hyvää ja humoristista tlannetajua osoitti lyhyt ja nokkela kiitospuheenvuoro: Tapio kertoi, että Espoon hiippakunta on ollut hänen takanaan ja jos oletettu siirto eturiviin (piispat istuvat eturivissä) toteutuu, Espoon hiippakunta on edelleen hänen takanaan.
Kun tarkkaan katsotte kuvaa, ymmärrätte Tapion puheen huumorin.
Kuva: Heikki Jääskeläinen
Kun tarkkaan katsotte kuvaa, ymmärrätte Tapion puheen huumorin.
Varoen
Aloitimme jälleen juhlallisesti, mutta tällä kertaa Tuomiokirkon holvien alla. Kuopion hiippakunnan edustajat palvelivat meitä. Wille-piispa saarnasi suorasti ja jykevästi, joskus tuntui vähän siltä, että viimeistä kertaa tältä paikalta. Mutta saarnan sisältö oli puhetta jokaiselle kirkolliskokousedustajalle. Hyvää kuultavaa kaikille. Lukekaa.
Ensimmäinen asioita käsittelevä täysistunto kävi osan talousarviolähetekeskustelua. Ihailen edelleen kirkkoneuvos Rantasen informatiivisia, selkeitä ja myös riittävän analyyttisiä esittelypuheenvuoroja dioineen. Itse keskustelussa ei kuumia aiheita ainakaan vielä esille tullut.
Sitten maanantaipäivän perinteinen kohokohta: valtioneuvoston tarjoamata kahvit, pullalla ja kakulla. Kakku oli hyvää, ministeri on siis hyvä leipomaan:). Kertoivat kuitenkin, että opiston tuotantoa kakku edellen oli. Kiitos!
Ministerin tervehdystä taidettiin odottaa tavallista enemmän, ehkäpä hieman jännittyneenäkin. Iloitsin ministerin selkeästä uskonnonvapauspuheesta. Sen sijaan myönnän pettyneeni (aika rankastikin) ministerin puheeseen niiltä osin, joissa liikutaan kirkon ja valtion suhteen herkällä alueella. Koko vierailu on sitä, siis herkkää aluetta. Ministerin ei tule tulla neuvomaan, ei kovin paljoa osallistumaan kirkolliskokouksen käsittelemiin asioihin, ylipäänsä kirkon "sisäisiin" asioihin. Hän tulee toimia varoen tiedostaen oman asemansa valtioneuvoston edustajana, ei pelkästään kirkon jäsenenä ja kristittynä.
Minusta ministeri Räsänen joiltain osin unohti tuon herkän varovaisuuden. Minusta kyse on hyvin periaatteellinen, siis minun pitää paheksua valtioneuvoston edustajan varomattomuutta silloinkin, kun itse asioissa olisin hänen kanssa samaa mieltä.
Ensimmäinen asioita käsittelevä täysistunto kävi osan talousarviolähetekeskustelua. Ihailen edelleen kirkkoneuvos Rantasen informatiivisia, selkeitä ja myös riittävän analyyttisiä esittelypuheenvuoroja dioineen. Itse keskustelussa ei kuumia aiheita ainakaan vielä esille tullut.
Sitten maanantaipäivän perinteinen kohokohta: valtioneuvoston tarjoamata kahvit, pullalla ja kakulla. Kakku oli hyvää, ministeri on siis hyvä leipomaan:). Kertoivat kuitenkin, että opiston tuotantoa kakku edellen oli. Kiitos!
Ministerin tervehdystä taidettiin odottaa tavallista enemmän, ehkäpä hieman jännittyneenäkin. Iloitsin ministerin selkeästä uskonnonvapauspuheesta. Sen sijaan myönnän pettyneeni (aika rankastikin) ministerin puheeseen niiltä osin, joissa liikutaan kirkon ja valtion suhteen herkällä alueella. Koko vierailu on sitä, siis herkkää aluetta. Ministerin ei tule tulla neuvomaan, ei kovin paljoa osallistumaan kirkolliskokouksen käsittelemiin asioihin, ylipäänsä kirkon "sisäisiin" asioihin. Hän tulee toimia varoen tiedostaen oman asemansa valtioneuvoston edustajana, ei pelkästään kirkon jäsenenä ja kristittynä.
Minusta ministeri Räsänen joiltain osin unohti tuon herkän varovaisuuden. Minusta kyse on hyvin periaatteellinen, siis minun pitää paheksua valtioneuvoston edustajan varomattomuutta silloinkin, kun itse asioissa olisin hänen kanssa samaa mieltä.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Viimeinen
Valmistaudun viimeiseen viikkoon kirkolliskokouksessa. Minulle se on sekä viimeinen viikko tällä kirkolliskokouskaudella että myös viimeinen viikko koko kirkolliskokousurallani. Kun noin kahdeksan vuotta sitten asetuin ehdokkaaksi, ajattelin, että jos valitsijat kaksi nelivuotiskautta antaisivat äänillään, olisin iloinen ja tyytyväinen ja myös työni tehnyt. Nyt on työ loppusuoralla.
Ei niin, etten edelleen pitäisi kirkolliskokoustyöskentelyä tärkeänä ja mielekkäänä. Ei niin, etten itse pitäisi työstä. Päinvastoin: kirkon korkein päätöselin, lainsäätäjä jne. Hyvä työskentelyilmapiiri vaikeistakin asioista huolimatta, jakaantumisestakin huolimatta. Tärkeitä asioita. Ja henkilökohtaisesti olen motivoitunut työskentelyyn, oikeastaan olen koko ajan suuresti pitänyt siitä. Ja edelleen pidän.
Ajattelen niin, että papiston edustus, joka perustuu ymmärrykseen kirkon luonteesta, yleisen ja erityisen pappeuden yhteistyöstä, edellyttää leveitä hartioita. Se merkitsee minun kohdallani sitä, että väistymällä hartiat levenee. Minun tilalleni tulee uusi edustaja, vastuuta kannetaan laajasti, osaaminen ja sitoutuminen kirkon päätöksentekoon lisääntyy. Homma ei ole yhden miehen tai naisen homma.
Tämä on vain minun mielipiteeni ja ratkaisuni. En halua sitoa toisia pappisedustajia. Jokaisella on omat näkökulmansa. Ja joskus on myös hyvä, että on kahdeksaa vuotta pidempiäkin uria Turussa. Minun kohdallani on toisin. Ajattelen, että olen ollut mukana monessa tärkeässä, ehkä johonkin pikkuisen itsekin vaikuttaen. Toisten vuoro.
Kaikista vuosista kiitollisena ja kieltämättä haikeanakin kirjoittelen voimieni ja aikaresurrsieni mukaan tälläkin viikolla blogeja, minun tuntojani ja näkemyksiäni kirkolliskokouksen asioista.
Ei niin, etten edelleen pitäisi kirkolliskokoustyöskentelyä tärkeänä ja mielekkäänä. Ei niin, etten itse pitäisi työstä. Päinvastoin: kirkon korkein päätöselin, lainsäätäjä jne. Hyvä työskentelyilmapiiri vaikeistakin asioista huolimatta, jakaantumisestakin huolimatta. Tärkeitä asioita. Ja henkilökohtaisesti olen motivoitunut työskentelyyn, oikeastaan olen koko ajan suuresti pitänyt siitä. Ja edelleen pidän.
Ajattelen niin, että papiston edustus, joka perustuu ymmärrykseen kirkon luonteesta, yleisen ja erityisen pappeuden yhteistyöstä, edellyttää leveitä hartioita. Se merkitsee minun kohdallani sitä, että väistymällä hartiat levenee. Minun tilalleni tulee uusi edustaja, vastuuta kannetaan laajasti, osaaminen ja sitoutuminen kirkon päätöksentekoon lisääntyy. Homma ei ole yhden miehen tai naisen homma.
Tämä on vain minun mielipiteeni ja ratkaisuni. En halua sitoa toisia pappisedustajia. Jokaisella on omat näkökulmansa. Ja joskus on myös hyvä, että on kahdeksaa vuotta pidempiäkin uria Turussa. Minun kohdallani on toisin. Ajattelen, että olen ollut mukana monessa tärkeässä, ehkä johonkin pikkuisen itsekin vaikuttaen. Toisten vuoro.
Kaikista vuosista kiitollisena ja kieltämättä haikeanakin kirjoittelen voimieni ja aikaresurrsieni mukaan tälläkin viikolla blogeja, minun tuntojani ja näkemyksiäni kirkolliskokouksen asioista.
perjantai 6. toukokuuta 2011
Näkemiin, kuulemiin
Viimeinen istuntoviikon päivä oli lyhyt ja tehokas: lounaskin jäin yli puolen tunnin päähän ja päätimme Marjasen Jaanan kanssa lähteä kohti Espoota. Kiitos vain Jasulle kyydistä ja ennen muuta mukavasta seurasta.
Ennen sitä päätimme ns. toisessa käsittelyssä kolmesta lain muutoksesta: yksi käsitteli muutoksenhakua, toinen hautapaikoista perittävää maksua (kaikkien seurakuntien on perittävä maksu) ja kolmas kirkkohallituksen oikeutta tarkastaa seurakuntia, jotka ovat saaneet avustuksia. Lainmuutokset olivat pieniä ja johtuivat jostain jo tehdystä tehdystä laista. Hautaustoimi oli ehkä isompi ja periaatteellisempi.
Toinen käsittely tarkoittaa, että äänestetään vain hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Kukaan ei äänestänyt missään laissa hylkäämisen puolesta.
Parokiaalisuusselvityksestä käytiin lyhyt keskustelu ja päätettiin valiokuntamme mietinnön mukaisesti olla palauttamatta kirkkohallitukseen. Sen sijaan mietinnössämme oli paljon asiaa, joita toivomme kirkkohallituksen ottavan huomioon muiden hankkeiden yhteydessä.
Valitettavasti väsymys on niin suuri ja siirtymistarve huomisiin tehtäviin myös, etten jaksa enempää avat parokiaalisuutta. tarpeen olisi, myönnetään.
Viimeinen toukokuun istuntoviikkoni on siis ohi. Alan tehdä pitkää erotyötä; vielä yksi marraskuu ja välissä ehkä hallintovaliokunnan työskentelyä. Sitten kahdeksan vuoden rupeama on takana. Edelleenkin myönnän, olen tykännyt. Vaan aika aikaa kutakin. Siksi Espoon hiippakunnan papistoon kuuluvat, aktivoitukaa miettimään kenet haluatte kirkolliskokoukseen. Espoon papisto saa yhden lisäpaikankin (3>4). Vaalit ensi helmikuussa.
Tältä erää päätän bloggaamisen. Kiitos mielenkiinnostanne. Tämäkin on ollut mukavaa.
Ennen sitä päätimme ns. toisessa käsittelyssä kolmesta lain muutoksesta: yksi käsitteli muutoksenhakua, toinen hautapaikoista perittävää maksua (kaikkien seurakuntien on perittävä maksu) ja kolmas kirkkohallituksen oikeutta tarkastaa seurakuntia, jotka ovat saaneet avustuksia. Lainmuutokset olivat pieniä ja johtuivat jostain jo tehdystä tehdystä laista. Hautaustoimi oli ehkä isompi ja periaatteellisempi.
Toinen käsittely tarkoittaa, että äänestetään vain hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Kukaan ei äänestänyt missään laissa hylkäämisen puolesta.
Parokiaalisuusselvityksestä käytiin lyhyt keskustelu ja päätettiin valiokuntamme mietinnön mukaisesti olla palauttamatta kirkkohallitukseen. Sen sijaan mietinnössämme oli paljon asiaa, joita toivomme kirkkohallituksen ottavan huomioon muiden hankkeiden yhteydessä.
Valitettavasti väsymys on niin suuri ja siirtymistarve huomisiin tehtäviin myös, etten jaksa enempää avat parokiaalisuutta. tarpeen olisi, myönnetään.
Viimeinen toukokuun istuntoviikkoni on siis ohi. Alan tehdä pitkää erotyötä; vielä yksi marraskuu ja välissä ehkä hallintovaliokunnan työskentelyä. Sitten kahdeksan vuoden rupeama on takana. Edelleenkin myönnän, olen tykännyt. Vaan aika aikaa kutakin. Siksi Espoon hiippakunnan papistoon kuuluvat, aktivoitukaa miettimään kenet haluatte kirkolliskokoukseen. Espoon papisto saa yhden lisäpaikankin (3>4). Vaalit ensi helmikuussa.
Tältä erää päätän bloggaamisen. Kiitos mielenkiinnostanne. Tämäkin on ollut mukavaa.
torstai 5. toukokuuta 2011
Onko kirkon hallinto liian raskas?
Kaikki valiokunnat pohtivat kirkon tulevaisuutta yleisvaliokunta I:n kysymysten pohjalta. En varmasti paljasta hallintovaliokunnan suljetusta kokouksesta liikaa, jos sanon, että mietimme hallintoa.
Onko kirkon hallinto liian raskas? Jos on, missä sitä raskautta on? Miten voisimme keventää?
Nämä ovat kysymyksiä Sinulle.
Onko kirkon hallinto liian raskas? Jos on, missä sitä raskautta on? Miten voisimme keventää?
Nämä ovat kysymyksiä Sinulle.
Väsymystä, tulevaisuutta ja eläkkeitä
Olen tämän kirkolliskokousviikon ajan tuntenut jatkuvaa väsymystä. Johtuneeko kovasta keväästä, flunssasta jne. Yöt eivä ole olleet kirkolliskokousviikon öiksi mitenkään poikkeuksellisen lyhyitä, mutta olen nukkunut ne kännykkäherätykseen saakka. Ja tässä iässä se on jo jotakin.
Väsymys on näkynyt iltapäivisin voimakkaana torkuntarpeena. Ja kun asunto on hotellissa, ei opistolla ole mihin päänsä kallistaa. No, tänään kallistin päätäni tuolissani, tilaisuudessa, joka oli varsin poikkeuksellinen: kolme viisasta miestä keskusteli kirkon tulevaisuudesta. Ahti Hirvonen, Ari Hukari ja Ilkka Halava. Lyhyt tunnin tilanne ei antanut mahdollisuutta syväluotaukseen, mutta erityisesti Hukari ja Halava onnistuivat käyttämään aikansa herättelemällä suorilla ja räväköillä puheenvuoroillansa väkeä. Minäkin heräsin. En vieläkään tiedä kenen järjestämä tilaisuus oli, lieneekö yleisvaliokunnan, joka on tulevaisuusvaliokunnan tehtäviä jo nyt hoitanut. Vallankumousta ei tapahtunut, mutta tarpeellinen tilaisuus.
Siitä sitten vielä valiokuntaan parokiaalisuutta käsittelemään, sanoja viilaamaan. Siellä iski jo uupumus ja illan vietinkin huoneessani lätkää katsoen ja päivän sanomalehteä lukien.
En eilen jaksanut lupauksistani huolimatta kirjoittaa uudesta eläkemaksusta. Tässä vain lyhyesti se, mitä siitä ymmärsin: kun työntekijämäärä kirkossa laskee, eläkemaksuja tulee yhä vähemmän. Saman aikaisesti suuret ikäluokat ovat eläkkeellä ja eläkkeitä maksetaan nykyisin kohtuullisen pitkään. Muutaman vuoden päästä eläkkeiden maksuun ei riitä sisään tuleva raha, jonka perusteena on siis palkkasumma ja joka kirkossa on ollut myöhäisen rahastoinnin aloittamisen takia kovin korkea (27%). Tarvitaan jo rahastoitua rahaa, jota tällä hetkellä on naftisti vaille 1000 m€. Ja sitten laskelmat sanovat, että tietyillä oletuksilla rahasto tyhjenee liian aikaisin ja mistäs sitten eläkkeet maksetaan. Voisimme sanoa "minun jälkeeni vedenpaisumus" vai voisimmeko. Oikeaa sukupolvipolitiikkaa on nyt huolehtia siitä, että paljon meidän jälkeemmikin tulevilla on mahdollisuus eläkkeeseen. Taakka tulee heille muutoinkin meidän taakkaamme raskaammaksi.
Siis esitys oli, että määräajan, muistaakseni 11 vuotta kerättäisiin seurakunnilta, ei palkkasummaan sidottua, vaan verotuloon sidottua eläkemaksua. Se kirpaisee kaikkia, meitä espoolaisia suurilla summilla ja niitä keskisuuria, joilla on muutenkin jo voimakkaat sopeutumisratkaisut meneillään, myös lujaa.
Asia on valiokunnassa ja tulee huomenna pois, jotta voimme päättää siitä vielä tällä viikolla.
Mutta nyt nukkumaan.
Väsymys on näkynyt iltapäivisin voimakkaana torkuntarpeena. Ja kun asunto on hotellissa, ei opistolla ole mihin päänsä kallistaa. No, tänään kallistin päätäni tuolissani, tilaisuudessa, joka oli varsin poikkeuksellinen: kolme viisasta miestä keskusteli kirkon tulevaisuudesta. Ahti Hirvonen, Ari Hukari ja Ilkka Halava. Lyhyt tunnin tilanne ei antanut mahdollisuutta syväluotaukseen, mutta erityisesti Hukari ja Halava onnistuivat käyttämään aikansa herättelemällä suorilla ja räväköillä puheenvuoroillansa väkeä. Minäkin heräsin. En vieläkään tiedä kenen järjestämä tilaisuus oli, lieneekö yleisvaliokunnan, joka on tulevaisuusvaliokunnan tehtäviä jo nyt hoitanut. Vallankumousta ei tapahtunut, mutta tarpeellinen tilaisuus.
Siitä sitten vielä valiokuntaan parokiaalisuutta käsittelemään, sanoja viilaamaan. Siellä iski jo uupumus ja illan vietinkin huoneessani lätkää katsoen ja päivän sanomalehteä lukien.
En eilen jaksanut lupauksistani huolimatta kirjoittaa uudesta eläkemaksusta. Tässä vain lyhyesti se, mitä siitä ymmärsin: kun työntekijämäärä kirkossa laskee, eläkemaksuja tulee yhä vähemmän. Saman aikaisesti suuret ikäluokat ovat eläkkeellä ja eläkkeitä maksetaan nykyisin kohtuullisen pitkään. Muutaman vuoden päästä eläkkeiden maksuun ei riitä sisään tuleva raha, jonka perusteena on siis palkkasumma ja joka kirkossa on ollut myöhäisen rahastoinnin aloittamisen takia kovin korkea (27%). Tarvitaan jo rahastoitua rahaa, jota tällä hetkellä on naftisti vaille 1000 m€. Ja sitten laskelmat sanovat, että tietyillä oletuksilla rahasto tyhjenee liian aikaisin ja mistäs sitten eläkkeet maksetaan. Voisimme sanoa "minun jälkeeni vedenpaisumus" vai voisimmeko. Oikeaa sukupolvipolitiikkaa on nyt huolehtia siitä, että paljon meidän jälkeemmikin tulevilla on mahdollisuus eläkkeeseen. Taakka tulee heille muutoinkin meidän taakkaamme raskaammaksi.
Siis esitys oli, että määräajan, muistaakseni 11 vuotta kerättäisiin seurakunnilta, ei palkkasummaan sidottua, vaan verotuloon sidottua eläkemaksua. Se kirpaisee kaikkia, meitä espoolaisia suurilla summilla ja niitä keskisuuria, joilla on muutenkin jo voimakkaat sopeutumisratkaisut meneillään, myös lujaa.
Asia on valiokunnassa ja tulee huomenna pois, jotta voimme päättää siitä vielä tällä viikolla.
Mutta nyt nukkumaan.
tiistai 3. toukokuuta 2011
Pappien palkoista, eläkemaksuista ja ykseydestä
Raskaan maanantain jälkeen aloitimme tiistain aamuhartauden jälkeen valiokuntatyöllä. Hallintovaliokunta käsitteli kirkkohallituksen selvitystä parokiaalisuudesta. Olen pudonnut jotenkin kelkasta. Mutta kaikkea ei jaksa, eikä kaikkeen ehdi.
Täysistunnossa käytin puheenvuoron, ihan vain paikalta. Siitä kuva. Puheenvuoro oli kirkolliskokoustovereille ylimääräistä herkkua, sillä eilen sanoin tyhjentäväni koko puhepajatsoni ja kaikki eilisen jälkeen tulevat puheenvuoroni ovat tovereille ylimääräistä herkkua. Heti tiistaina siis herkkua alettiin jakaa.
Kysyin - mielestäni asiallisesti - Kirkon työmarkkinalaitoksen toimintakertomuksen yhteydessä papiston muita heikommasta palkkakehityksestä vuosina 2002 - 2010. Olen kirkolliskokousedustaja, mutta myös Pappisliiton ja AKI:n puheenjohtaja. Toimin siis kaikki luottamustehtäväroolini yhdistäen. Mutta kyse on, ei vain pappien edusta, vaan kehityksestä, joka ainakin koskettaa koko kirkon etua. Papiston ja toki kaikkien kirkon työntekijäryhmien palkkakehitys vaikuttaa rekrytointiin.
Kysyin, ettei varmaan palkkajärjestelmän tarkoitus ollut tällainen ja sitä, mistä tilanne kirkkoneuvos Voipion mielestä johtuu, paikallisista ratkaisuista vai mistä. Lisäksi kysyin, onko Kirkon työmarkkinalaitoksella mahdollisuuksia asiassa.
Saimme kirkkoneuvos Voipiolta vastauksen, jossa hän totesi, että vaativuuteen perustuvassa järjestelmässä pappien työ on vaativuuteen nähden hinnoiteltu aiemmin nähtävästi jo oikein! Oli pakko laittaa tuo huutomerkki. Hämmästyin vastauksesta. Se ei paljoa luvannut. Toivottvasti se oli vain pikainen vastaus, joka meni pieleen. Jos se ei sitä ollut, on ainakin hyvä tietää, mitä sopimusjohtaja ajattelee sekä pappien palkkauksesta mutta myös paikallisten sovellusten järkevyydestä.
Toinen asia, joka meni valiokuntaan oli kirkollisveroon perustuvan ylimääräisen eläkemaksun säätäminen. Iso ja monille seurakunnille kalliiksi tuleva asia, mutta voisin (ehkä) palata siihen lyhyesti illalla.
Nyt puhutaan kirkon ykseyttä edistävän työryhmän perustamisaloitteesta.
Täysistunnossa käytin puheenvuoron, ihan vain paikalta. Siitä kuva. Puheenvuoro oli kirkolliskokoustovereille ylimääräistä herkkua, sillä eilen sanoin tyhjentäväni koko puhepajatsoni ja kaikki eilisen jälkeen tulevat puheenvuoroni ovat tovereille ylimääräistä herkkua. Heti tiistaina siis herkkua alettiin jakaa.
Kysyin - mielestäni asiallisesti - Kirkon työmarkkinalaitoksen toimintakertomuksen yhteydessä papiston muita heikommasta palkkakehityksestä vuosina 2002 - 2010. Olen kirkolliskokousedustaja, mutta myös Pappisliiton ja AKI:n puheenjohtaja. Toimin siis kaikki luottamustehtäväroolini yhdistäen. Mutta kyse on, ei vain pappien edusta, vaan kehityksestä, joka ainakin koskettaa koko kirkon etua. Papiston ja toki kaikkien kirkon työntekijäryhmien palkkakehitys vaikuttaa rekrytointiin.
Kysyin, ettei varmaan palkkajärjestelmän tarkoitus ollut tällainen ja sitä, mistä tilanne kirkkoneuvos Voipion mielestä johtuu, paikallisista ratkaisuista vai mistä. Lisäksi kysyin, onko Kirkon työmarkkinalaitoksella mahdollisuuksia asiassa.
Saimme kirkkoneuvos Voipiolta vastauksen, jossa hän totesi, että vaativuuteen perustuvassa järjestelmässä pappien työ on vaativuuteen nähden hinnoiteltu aiemmin nähtävästi jo oikein! Oli pakko laittaa tuo huutomerkki. Hämmästyin vastauksesta. Se ei paljoa luvannut. Toivottvasti se oli vain pikainen vastaus, joka meni pieleen. Jos se ei sitä ollut, on ainakin hyvä tietää, mitä sopimusjohtaja ajattelee sekä pappien palkkauksesta mutta myös paikallisten sovellusten järkevyydestä.
Toinen asia, joka meni valiokuntaan oli kirkollisveroon perustuvan ylimääräisen eläkemaksun säätäminen. Iso ja monille seurakunnille kalliiksi tuleva asia, mutta voisin (ehkä) palata siihen lyhyesti illalla.
Nyt puhutaan kirkon ykseyttä edistävän työryhmän perustamisaloitteesta.
maanantai 2. toukokuuta 2011
Diakonaatista ja kirkkoherran valinnasta
Illan täysistunnossa käsittelyssä on muiden muassa sekä diakonaatti että kirkkoherran valinta. Diakonaatista käytiin yllättävän lyhyt keskustelu.Itse kiinnitin huomion, siis erityisesti laki- ja perustevaliokunnan huomion kahteen asiaan: ilmoitin, että minun on vaikea kannattaa sellaista diakonaattiesitystä, jossa vihkimys ei ole pätevyysvaatimuksena. Siis diakonaatista tehdään ikään kuin vapaaehtoinen. Toinen huomioni liittyi diakonaatin jumalanpalvelustehtäviin: toivoin, että nuorten leirin sanajumalanpalveluksen toimittaisi pappi ja nuorisonohjaaja yhdessä. Haluan edelleen, että papit olisivat mukana seurakunnan nuorten toiminnassa.
Kirkkoherran valinnasta käydään juuri lähetekeskustelua. Aika moni on ollut sitä mieltä, että kirkkohallituksen esitys, jossa välillinen vaalitapa on ensisijainen ja välitön toissijainen. Itse puhuin välillisen vaalitavan prosessissa sen puolesta, että piispan johdolla tuomiokapituli asettaisi kolme ehdolle, joista valinta tehtäisiin.
Epäilen esityksen menestysmahdollisuuksia. Mutta katsotaan syksyllä.
Kirkkoherran valinnasta käydään juuri lähetekeskustelua. Aika moni on ollut sitä mieltä, että kirkkohallituksen esitys, jossa välillinen vaalitapa on ensisijainen ja välitön toissijainen. Itse puhuin välillisen vaalitavan prosessissa sen puolesta, että piispan johdolla tuomiokapituli asettaisi kolme ehdolle, joista valinta tehtäisiin.
Epäilen esityksen menestysmahdollisuuksia. Mutta katsotaan syksyllä.
Ensimmäisen päivän taakka
Aloitimme taas messulla. Nyt Espoon hiippakunnan toimittamana. Piispa Heikan saarna löytynee eri sivuilta. Taas samat sanat kuin ennenkin: oli hyvä aloittaa sanan ja sakramentin yhteydestä.
Arkkipiispan puhe oli hyvä. Arkkipiispa on aika kirjallinen: monesti kaipaa hänen puheistaan myös tekstiversiota, jotta pääsisi riittävään ymmärrykseen. Se, mitä kuulin, oli selkeän sovinnollinen, mutta ei eri tahoille kumarteleva analyysi kirkon tilasta. Ja myös kirkon ja median suhteesta. Lukekaa.
Iltapäivä alkoi täysistunnolla, jonka keskeisenä asiana oli kirkkohallituksen selvitys parokiaalisuudesta (keskustelu jatkuu paraikaa pienen noin 4 tunnin keskeytyksen jälkeen. Olen asiaan perehtynyt huonosti. Asia tulee hallintovaliokuntaan, joten on pakko perehtyä. Asia on monimutkainen.
Iltapäivällä oli opetus- ja kulttuuriministeriön kahvit (pulla ja kakku). Emäntänä oli ylijohtaja Riitta Kaivosoja, joka kantoi huolta mm. nuorten yksinäisyydestä. Hyvä tervehdys, niin oli arkkipiispan vastauskin.
Valiokunnan homma - myönnän avoimesti - turhautti. Yleisvaliokunta, joka tämän kirkolliskokouksen aikana leikkii tulevaisuusvaliokuntaa, kysyi varsin yleisillä kysymyksillä muiden valiokuntien kantoja tulevaisuusselonteosta. Yleiset kysymykset johtivat yleiseen keskusteluun.
Huokaisin päivällisillä, että taidan olla työni tehnyt, kun kaikki valiokuntatyö ei oikein iske.
Nyt jatkamme iltatäysistunnolla, jonka kestoa en tiedä. Illan lukemis- ja valmistelutyö kostautuu nyt väsymyksenä.
Ensimmäisen päivän taakkaa.
Arkkipiispan puhe oli hyvä. Arkkipiispa on aika kirjallinen: monesti kaipaa hänen puheistaan myös tekstiversiota, jotta pääsisi riittävään ymmärrykseen. Se, mitä kuulin, oli selkeän sovinnollinen, mutta ei eri tahoille kumarteleva analyysi kirkon tilasta. Ja myös kirkon ja median suhteesta. Lukekaa.
Iltapäivä alkoi täysistunnolla, jonka keskeisenä asiana oli kirkkohallituksen selvitys parokiaalisuudesta (keskustelu jatkuu paraikaa pienen noin 4 tunnin keskeytyksen jälkeen. Olen asiaan perehtynyt huonosti. Asia tulee hallintovaliokuntaan, joten on pakko perehtyä. Asia on monimutkainen.
Iltapäivällä oli opetus- ja kulttuuriministeriön kahvit (pulla ja kakku). Emäntänä oli ylijohtaja Riitta Kaivosoja, joka kantoi huolta mm. nuorten yksinäisyydestä. Hyvä tervehdys, niin oli arkkipiispan vastauskin.
Valiokunnan homma - myönnän avoimesti - turhautti. Yleisvaliokunta, joka tämän kirkolliskokouksen aikana leikkii tulevaisuusvaliokuntaa, kysyi varsin yleisillä kysymyksillä muiden valiokuntien kantoja tulevaisuusselonteosta. Yleiset kysymykset johtivat yleiseen keskusteluun.
Huokaisin päivällisillä, että taidan olla työni tehnyt, kun kaikki valiokuntatyö ei oikein iske.
Nyt jatkamme iltatäysistunnolla, jonka kestoa en tiedä. Illan lukemis- ja valmistelutyö kostautuu nyt väsymyksenä.
Ensimmäisen päivän taakkaa.
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Turkuun!
Tällä kertaa päätämme myös messuun perjantaiaamuna, vaikka sitten vielä työskentelemmekin tovin. Muina päivinä on aamuhartaus istuntosalissa. Tervehdin muutosta ilolla. Joka aamuinen messu ei oikein istu perinteeseemme.
Tällä viikolla on paljon isoja, henkilöstöä koskevia asioita: kirkkoherran vaali, diakonaatti ja eläkekysymykset. Lähetekeskusteluja käydään jo huomenna, joten se merkitsee iltatöitä hotellissa.
Kirkkoherran valintaa koskeva esitys on pääosin hyvä. Mietin sitä, tulisiko säilyttää myös ns. välillisessä (=kirkkovaltuuston/seurakuntaneuvoston suorittamassa valinnassa) tuomiokapitulin ehdollepano, eikä siis vain pelkkää lausuntoa. Pappi, siis myös kirkkoherra toimii piispan alaisuudessa ja ehdollepano olisi osa tätä piispallista johtoa. Toinen asia on yhdenmaukaisuuden tarve eri hiippakuntien toiminnassa on kyse sitten ehdollepanosta tai vai lausunnosta. Illan pohdinnoiksi.
Diakonaatista myöhemmin, monimutkainen asia.
Tästä se alkaa. Bloggaaminenkin.
Siis tervetuloa mukaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)